Syyskausi on edennyt jo pian puoliväliin ja kevättä jo suunnitellaan. 🙂 Kuinka nopeasti aikaa eteneekään. Olen aloittanut äitiyslomani ja Riikka Wallin ohjaa tuntejani loppukauden. Riikka on käynyt tunneillani vuosien ajan – myös sen jälkeen kun kouluttautui itse Nia-ohjaajaksi. Riikka on hyvin omistautunut harjoitukselle ja valloittava, aurinkoinen persoona. Hienoa, että saimme hänet tuuraamaan, ettei tuntien tarvitse keskeytyä minun taukoni ajaksi.
Kevätkautta jo todella suunnitellaan ja julkistus tapahtuu pikemmin kuin arvaatkaan. 😉 Pysy kuulolla! Myös kaikenlaista jännittävää tulee tapahtumaan ensi vuonna – messuja ja ulkomaisten kouluttajien vierailuja. Kaikesta tästä seuraa infoa viimeistään vuodenvaihteen tienoilla.
Kaunista syksyn aikaa ja tanssin iloa. ❤
-Jennika